Vuonna 1922 kaksi nuorta andalusialaista totesi flamencon olevan kuolemaisillaan. Säveltäjä Manuel de Falla ja runoilija Federico García Lorca uskoivat, että cante jondo — syvä laulu, flamencon vanhin ja raain ydin — oli tukehtumassa kahvilaviihteen alle, ja he päättivät pelastaa sen.

Heidän vastauksensa oli kilpailu. Granadan Alhambran Plaza de los Aljibesilla he järjestivät Concurso de Cante Jondon ja kielsivät ammattilaiset osallistumasta, jotta kylien tuntemattomat vanhat laulajat pääsisivät viimein kuulluiksi. Nuori poika ja iäkäs mies jakoivat ensimmäisen palkinnon.

Se herätti huomiota kauas Granadan ulkopuolelle. Falla kirjoitti intohimoisesti musiikin muinaisista juurista; Lorca luennoi duendesta, siitä pimeästä väreestä jonka aito laulaja kutsuu esiin. Yhdessä he muuttivat kansanperinteen joksikin, jonka Espanjan taiteilijat saattoivat ottaa vakavasti.

Historioitsijat kiistelevät yhä siitä, kuinka paljon kilpailu tosiasiassa pelasti. Mutta se muutti keskustelun pysyvästi — ja juuri siksi syvää laulua ei vuosisadan kuluttua pidetä turistinumerona vaan yhtenä Euroopan suurista laulutaiteista.